Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Rocky Road - suklaamässäilijän unelma

Rocky Road on historiatietojen mukaan alkujaan Australiasta.
Mutta tietysti yhdysvalloissa tämäkin otti vasta tuulta alleen ja siitä tuli suosittu jälkiruoka. En tiedä näkyykö se amerikkalaisten painoindeksissä mitenkään?


Rocky road on käytännössä suklaata ja vaahtokarkkeja. Höystetään hieman suolapähkinöillä. Toisaalta sinne sopii ihan mikä tahansa makea "mässy".

Kaikkitietävä Wikipedia sen osaa kertoa näin:

"Rocky Road keksittiin Australiassa vuonna 1853, kun pyrittiin myymään makeisia, jotka olivat pilaantuneet pitkän kuljetusmatkan aikana Euroopasta. Melbournen ulkopuolella olevissa kaupungeissa asuvat kullankaivajat olivat varakkaita, mutta vailla koulusivistystä. Piittaamattomat liikemiehet käyttivät hyväkseen näitä miehiä sekoittaen pilaantuneisiin makeisiin huonolaatuista suklaata ja muita ”täyteaineita”, kuten paikallisia pähkinöitä. Nimi Rocky Road tulee siitä ”kivisestä tiestä”, joka matkaajien oli kuljettava päästäkseen kultakentille"
Nerokasta, eikö to…

Punaviini ja pasta - punkkupasta

Punaviinipasta on yllättävä mutta näin "keittiöjuopolle" paha rasti.
Siis oikeasti, kaadat hyvää punaviiniä kattilaan ja keität alkoholin pois. Liemen vielä laimennat vedellä ja maustat sokerilla, suolalla sekä oliiviöljyllä. Mutta kaikki oli sen arvoista.


Lisäksi sekaan valkosipulia, herkkusieniä sekä broccolia. Jäätävän hyvä ja yllättävä pastaruoka viimeistellään parmesanjuustolla. Punaviinipasta, pasta punkku, punupasta what ewer....

Pastaa (penne, spaghetti tai vastaavaa) 500 g
Punaviiniä 6 dl ( Merlot rypäleistä )
Vettä 4 dl
Sokeria 1 tl
Suolaa 1 tl
Oliiviöljyä 1 rkl
Herkkusieniä 1 rasia
Valkosipulia 3 kynttä
Broccolini 1 pkt 400 g
Parmesanjuustoa

Laita kattilaan punaviini, vesi, sokeri ja suola sekä oliiviöljy.  Pilko valkosipulit ja puhdista sekä viipaloi herkkusienet.  Kiehauta pastan keitinliemi ja lisää pastat sekaan.  Keitä muutamaa minuuttia vaille pakkauksessa mainitun keittoajan mukaan.  Kaada siivilän läpi keitinliemi pois, mutta säästä noin 1 dl.  Paista öljyssä …

Valmista 20 minuutissa - Korealainen jauhelihahässäkkä

Välillä on pakko saada nopeasti ruokaa lautaselle.
Kokeile jauhelihasta valmistettua korealaista "jauhelihahässäkkää".
Helppo valmistaa ja makumaailma sopii kaikille.


Naudan jauhelihaa 400 g
Suolaa
Mustapippuria

Kastike:

Soija 2 rkl
Ruokosokeria 1 rkl
Seesamöljyä 1 rkl
Inkivääriä raasteena 2 tl
Chilijauhetta 1 tl

Riisiä 4 dl
Chiliä
Kevätsipulia

Valmista kastike sekoittamalla soija, ruokosokeri, seesamöljy, chilijauhe ja inkivääriraaste kunnolla keskenään.  Paista jauheliha ja mausta varovasti suolalla sekä mustapippurilla.  Sekoita kastike kunnolla joukkoon.  Keitä riisi.  Siivuta chili ja pilko kevätsipuli.  Annostele lautaselle riisi ja jauheliha.  Koristele chilillä sekä kevätsipulilla.

Ne parhaimmat vohvelit - tai no?

Onnistuneet vohvelit on taikinasta kiinni.
Lisäksi tietysti siitä sopivasta paistolämpötilasta. Muuta ei nopea herkku tarvitse.
No, tietysti mansikkahilloa tai muuta vastaavaa. Tuoreet marjatkin on muuten aika hyvä. Sekä tietysti kermavaahtoa. Tässä on paras vohvelitaikina / vohveliresepti.

Muuten, hmm... kuka on se oikea henkilö sanomaan että paras? Eiks ne ole makuasioita. Mutta kuitenkin meidän perheen mielestä paras. Älkää uskoko ruokablogin kirjoittajia vaan etsikää omaan makuun sopivimmat.....


Kanamunia 3 kpl
Maitoa 2 dl
Kermaa 2 dl
Vichyä 1 dl
Vehnäjauhoja 4 dl
Leivinjauhetta 1 tl
Suolaa 0.5 tl
Sokeria 2 rkl
Voita sulatettuna 50 g

Laita kaikki raaka-aineet kulhoon ja sekoita vatkaimen avulla kunnolla sekaisin.  Laita jääkaappiin, kelmun alle noin 1 tunnin ajaksi.  Laita hieman voita vohvelirautaan ja annostele taikina sinne kauhalla.  Paista kullanruskeaksi.  Tarjoile lämpimänä kermavaahdon ja hillon kanssa.

Kiksitblog - somekanavat

Missä sää oot, Kiksitblog on somessa.
Oletko jo löytänyt somekanavat missä Kiksitblog on mukana sähläämässä.

Löydät blogin IG:n eli Instagramin kuvatulvasta. Valokuvien laatu on sitä samaa, mutta siellä mennään helposti sivuraiteelle, joten klikkaa äkkiä itsesi sinne.


Ja Facebook, tuo kaikkien someongelmien äiti. Jotkut suoltaa sinne enemmän, mitä ei verbaalisesti ja silmätysten muuten pysty. Tietysti sielläkin pitää olla mukana. Joskus aisallisesti ja välillä vieläkin asiallisemmin.

Hei, olen aktivoitunut. Sain Facebookiin sellaisen "vastaa nopeasti viesteihin" lokeron tai mainoksen. Löydät sen ärsyttävästi Habanerokitchen otsikolla, mutta niin elävänä.

Tulkaa kokeilemaan ja yritän etten menetä tuota huomiota. Moderaattori, mikä se on? Ööh..


Ja sitten se mysteeri Twitter. En oikeasti tajua siitä yhtään mitään. Lasautan sinne milloin mitäkin. Asiaa ja asiatonta - aivan ihan oman mielialan mukaan. #hymiö

Pippuripihvit porsaan kasslerlihasta

Porsaan kassler on jotakin aivan huippua.
Pippuripihvit on taas jotakin niin suomalaiseen suuhun sopivaa.


On muuten varmasti yksi suosituin liharuoka ravintoloissa, kun kansalaiset lähtevät ulos syömään. Korjatkaa jos olen väärässä.

Se on aina varma valinta ja tulee tunne että nyt vedetään isosti. Kylmä Karhu, isosta tuopista ja pippuripihvi. Elämä risaiseksi annos.

Porsaan kasslerlihasta valmistettu pippuripihvi valmistuu pöytään helposti ja maku on jopa parempi kuin loppuun juoksutetun, naudanlihasta nuijittu ohut pihvi.

Muistakaa ja maistakaa joskus Kaartilan Mallaspossua - se on kuin kunnollista härkää.

Porsaan kassleria n. 800 g
Valkosipulia 4 kynttä
Mustapippuri-tuorejuustoa 2 pkt
Mustapekka-maustekermaa 1 tlk
Kermaa 2 dl
Laakerinlehtiä 3 kpl
Soijaa 2 rkl
Valkopippureita n. 10 kpl
Voita paistamiseen

Leikkaa kassler noin 2 cm paksuisiksi siivuiksi.  Nuiji hieman ohuemmaksi.  Kuori ja siivuta valkosipulit.  Paista voin kanssa pintaan väri yhdessä valkosipuleiden kanssa.  Murustele tuo…

Ai että - tomaattikeitto

Tomaattikeitto ja ihan oikeista, kotimaisista tomaateista.
Sen huomaa jo mausta, siis tuoreen tomaatin eikä vuoden tölkissä odotelleen. Onhan nekin hyviä mutta huomaat varmasti eron.


Tomaattikeitto missä mukana myös koostumusta antamaan Koskenlaskija sulatejuustoa. Onnistunut keitto, kokeile.

Tomaattia 1 kg
Sipuli 1 kpl
Valkosipulia 2 kynttä
Kasvisliemikuutio 2 kpl
Tomaattipyre 3 rkl
Vettä n. 7 dl
Kuivattua basilikaa 3 tl
Koskenlaskija paprika sulatejuustoa
Mustapippuria
Suolaa

Pilko kattilaan tomaatit, sipuli ja valkosipulinkynnet lohkoiksi.  Lisää kattilaan myös vesi ja kasvisliemikuutiot.  Keitä miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia.  Aja sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi ja lisää tomaattipyre, mausteet sekä Koskenlaskija.  Aja vielä kerran sekaisin. Tarkista maku.  VINK! Paahda paahtoleipää ja leikkaa lohkoiksi. Lisää keiton päälle.

Chimichurri kanasalaatti

Ruokaisa kanasalaatti - chimichurri, kananpojan rintafileestä.
Naapurin maalaiskanaa, riisiä, jääsalaattia sekä ihana kastike. On muuten myös ituja sekä herneitä. Tällä salaatilla lähteen nälkä eikä tarvitse ottaa "morkkista" ahmimisesta. Täyttä, kevyttä ravintoa.


Chimichurri kananpojan rintafilettä (Naapurin maalaiskana)
Riisiä 4 dl keitettynä
Herneitä 200 g
Jääsalaattia 1ruukku
Purjoa n. 5 cm pala siivuina
Ituja esim. Mungpavusta (Lounasitu)
Kirsikkatomaatteja

Kastike

Öljyä 4 rkl
Valkoviinietikkaa 2 tl
Ruokokidesokeria tai -siirappia 2 tl
Suolaa 0.5 tl
Currya 1 tl

Ota lihat ajoissa huoneenlämpöön.  Valmista kastike sekoittamalla kaikki raaka-aineet.  Keitä riisi ja sulata herneet.  Jäähdytä riisit.  Sekoita riisi, idut, hernee, purjo ja kastike.  Annostele salaatinlehtien päälle.  Kypsennä rintafileet uunissa tai pannulla, pakkauksen ohjeen mukaan.  Leikkaa ohuiksi siivuiksi riisin päälle.  Koristele kirsikkatomaateilla.

Huikea, samettinen Maa-artisokkakeitto

Maa-artisokka tai mukula artisokka on mahtava kun sen valmistaa keitoksi.
Samettisen pehmeä Maa-artisokkakeitto sopii aivan pääruokana syötäväksi.
Mukana on myös perunaa joten siirtää nälkää hetkeksi. Alkukeittona aivan loistava.
Valmistuu vaivatta. Sauvasekoittimen kanssa otetaan se viimeistely.


Maa-artisokkaa n. 500 g
Perunoita n. 300 g
Purjoa n. 10 cm
Valkosipulia 3 kynttä
Kasvisliemikuutioita 2 kpl
Vettä 6 dl
Kermaa 2 dl
Valkopippuria 0.5 tl

Kuori ja pilko maa-artisokat ja perunat kattilaan.  Siivuta myös purjo sekä pilko valkosipulit.  Lisää vettä niin että pinta peittyy.  Lisää myös kasvisliemikuutiot.  Keitä hiljalleen noin 30 minuuttia.  Soseuta sauvasekoittimella ja lisää kerma sekä valkopippuri.  Aja tasaiseksi keitoksi.  Maistele ja mausta suolalla tarvittaessa.

Saslik vartaat

Saslik-vartaat valmistuu grillissä tai uunissa.
Kivaa purtavaa ja edullinen porsaan kassler sopii enemmän kuin hyvin lihaksi. Marinadissa kannattaa antaa maustua tarpeeksi kauan. Jopa yön yli on ihan parasta.


Porsaan kasslerlihaa
Sipulia 2-3 kpl
Valkosipulia 4 kynttä
Öljyä 2 rkl
Omenaviinietikkaa 4 rkl
Suolaa
Pippuria

Leikkaa kassler noin 3-5 cm lohkoiksi.  Pilko valkosipuli ja sipulit pieneksi.  Laita kulhoon öljy sekä omenaviinietikka.  Lisää pippuria myllystä reilusti.  Sekoita kunnolla ja lisää lihat joukkoon ja laita kelmun alle jääkaappiin vähintäin 3-5 tunnin ajaksi. Jopa yön yli on hyvä.  Asettele lihat vartaaseen tiukasti.  Suolaa ja pippuroi vartaat.  Grillaa tai paista noin 200 asteessa n. 5 minuuttia ja käännä.  Toista näin että liha on saanut pintaan väriä kauttaaltaan.  Kääri vartaat folion sisään. Mikäli haluat "hipostella" niin savusta samanaikaisesti perunoiden kanssa noin 5 minuuttia.

Kermalikööri juustokakku

Juustokakkuja on yhtä monta kuin on myös kakkujen valmistajia.
Juustokakun maustaminen on helppoa. Mascarponejuusto, kermavaahto sekä munanvalkuainen yhdessä tomusokerin kanssa tekee ihanan täytteen minkä voi maustaa aivan omien mieltymysten mukaan. Periaatteessa kakkupohja ja täyte on vakio. 
Käytin tähän kakkupohjaan sen epäonnistuneen mansikkapiirakan pohjan.


Pohjan valmistaminen on todella helppoa. Tässä Kinuskikissan yksinkertainen ohje. Keksimuruja 235 grammaa ja voita 125 grammaa sulatettuna. Voin kertoa että keksi kuin keksi toimii hienosti.

Kaurakeksejä, piparkakkuja, Tuc-keksejä etc. 235 g
Voita 125 g
Kuohukermaa 2 dl
Tomusokeria 1 dl
Mascarponejuustoa 500 g
Kananmunan valkuaisia 3 kpl
Helmi-kermalikööriä 1 dl
Liivatelehtiä 4 kpl

Laita liivatelehdet kylmään veteen.  Murustele keksit kunnolla haarukalla tai blenderissä ja sulata voi sekaan.  Laita 24 cm halkaisijaltaan olevaan iropohjavuokaan leivinpaperi pohjalle ja kiristä kuori.  Voitele reunat ruokaöljyllä ja pyyhi ylimääräi…

Pasta Chorizo

Chorizomakkara on hyvä myös pastan kanssa.
Mausteinen chorizo ei paljon kavereita pastakastikeeseen tarvitse ja näin ollen on helppoa maustamisen osalta. Pennepastaa tai "what ever" sekaan ja tietysti kermaa. Raakamakkara muodossa on paras, mutta muukin käy.


Chorizo raakamakkaraa 4 kpl
Valkosipulia 3 kynttä
Sipuli 1 kpl
Kermaa 2 dl
Öljyä paistamiseen
Suolaa
Mustapippuria
Chilisoosia (Soosipoikien) 2 rkl tai vastaavaa

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet.  Kuullota hetki öljyn kanssa.  Lisää chorizo joukkoon "lypsämällä" pienia nokareita.  Paista kunnolla väri pintaan.  Kaada kerma ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.  Lisää chilisoosia 2 rkl. Hauduta noin 10 minuuttia.  Keitä hauduttamisen aikana pasta, runsaalla suolalla maustetussa vedessä, melkein kypsäksi.  Kaada keitinvesi pois ja lisää kastikkeen sekaan.  Nostele kunnolla sekaisin ja annostele lautaselle.  Lisää parmesanjauhetta pinnalle.

Bulgogi-lohi ja wokki

Bulgogi on korealainen kastike ja sopii mahdottoman hyvin lohen kanssa.
Normaalisti klassikko sieltä nurkilta on Beef bulgogi, mikä on jäätävän hieno liharuoka.


Luin kirjan Diktaattorin keittiömestari joka kertoi japanilaisen kokin, salanimellä Kenji Fujimoton ajasta Pohjois-Koreassa. Hän työskenteli usean vuoden sen aikaisen diktaattorin, Kim Jong-ilin hovin keittiömestarina. Aika heavya kamaa, sanoisin ja täyttä hulluutta koko touhu. Mikäli kirja osuu joskus eteennne, suosittelen lukemaan.


Pohjois-Korea on iso musta aukko tällä telluksella. Kansa on kusessa, mutta diktaattorin hovi ja sairaat käänteet, mieliteot etc jatkuvat nykypäivänä samalla linjalla Kim Jong-unin aivoitusten kautta. Voi siis sanoa että ainakin "kusipäisyys" on periytyvää.

Hovi söi ja kansa nääntyi nälkään. Länsimaiset ruokamieltymykset ja paljon kalaa sekä kasviksia. Idiootti diggas paljon lohesta sekä muista kalaoista ja niitä haettiin milloin mistäkin. Lisäksi nuudelit, kasvikset, soijat, riisiviinie…