Siirry pääsisältöön

Ai että - tomaattikeitto

Tomaattikeitto ja ihan oikeista, kotimaisista tomaateista.
Sen huomaa jo mausta, siis tuoreen tomaatin eikä vuoden tölkissä odotelleen. Onhan nekin hyviä mutta huomaat varmasti eron.

Tuoreista kotimaisista tomaateista valmistettu keitto on mahtava alkuruoka, alkukeitto. Saat nautittua myös aivan pääruokana kun lisäät esimerkiksi paahdettua leipää paloina sekaan.

Tomaattikeitto missä mukana myös koostumusta antamaan Koskenlaskija sulatejuustoa. Onnistunut keitto, kokeile.

Tomaattia 1 kg
Sipuli 1 kpl
Valkosipulia 2 kynttä
Kasvisliemikuutio 2 kpl
Tomaattipyre 3 rkl
Vettä n. 7 dl
Kuivattua basilikaa 3 tl
Koskenlaskija paprika sulatejuustoa
Mustapippuria
Suolaa

Pilko kattilaan tomaatit, sipuli ja valkosipulinkynnet lohkoiksi. 
Lisää kattilaan myös vesi ja kasvisliemikuutiot. 
Keitä miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia. 
Aja sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi ja lisää tomaattipyre, mausteet sekä Koskenlaskija. 
Aja vielä kerran sekaisin. Tarkista maku. 
VINK! Paahda paahtoleipää ja leikkaa lohkoiksi. Lisää keiton päälle.

Kommentit

Kiinnostavimmat

Kalakukon lämmitys

Aito savolainen perinneruoka - ja -herkku kalakukko. Kalakukko on suomalainen perinneruoka joka on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Kunnolliseen alkuperäiseen kalakukkoon kuuluu kala, yleisemmin muikku tai ahven ja porsaan kylkeä sekä ruistaikinasta kuori. Oikein lämmitettynä kalakukko on sopivan mehevää, kunnon perinneruokaa. Alkuperäinen kalakukko valmistetaan leivinuunissa. Kalakukko tai muikkukukko voidaan syödä myös kylmänä, mutta parasta se on kunnollisen voi nokareen kanssa sekä iso lasi kylmää maitoa. Kalakukon avaamiseen on erinäisiä mielipiteitä - joko avataan kansi päältä ja riipastaan ruiskuorta ja sisustaa lautaselle. Tai sitten leikataan kuin limppua. Tässä erittäin hyvä ohje kalakukon lämmittämiseen. Laita uuni lämpiämään 175 asteiseksi.  Kääri kalakukko kaksinkertaiseen folioon.  Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan.  Aseta kalakukko ensin pintapuoli alaspäin ja lämmitä 35-40 minuuttia.  Käännä

Savulohisalaatti - riisi-savulohisalaatti

Savulohisalaatti on jokseenkin "retroa" syötävää. Sitä löytyi muinoin aina isoimmissa juhlissa. Oli sitten hautajaiset tai häät. Syntymäpäiväjuhlissa aina löytyi juhlapöydässä. Aivan sama mitkä juhlat oli niin kun pöytä laitettiin koreaksi, siellä oli myös kulhollinen savulohisalaattia. Vai oliko? Riisiä, savulohta ja hyvä kastike. Savulohi-riisisalaatti on ruokaisa vaihtoehto vaikka kesän juhlapöytään. Niin kauas kun itse muistan niin oli. Se riisiin tehty salaatti on erittäin ruokaisa ja helppo valmistaa. Eihän juhlista saa päästää porukkaa pois nälkäisenä tai oli jälkipuheiden paikka Esson baarissa ja seurakuntatalolla. Eivät edes panostaneet sen vertaa.... En tiedä mikä "takauma" itselleni tuli - syntyi kuitenkin varsin maukas savulohisalaatti. Kaikkitietävä Mr. Google oli hetken henkilökohtaisena avustajanani ja kohtalaisen paljon tuli erilaisia riisi-savulohisalaatti tai savulohi-riisisalaattireseptejä eteen. Pienillä muutoksilla ja raaka-aineiden

Porsaan potkaa ja Puikula-lohkoperunat

Porsaan potka on todella hyvä lihanosa luonnollisesti porsaasta. Potka vaatii pitkän hauduttamisen mutta samalla se tekee valmistamisesta erittäin helppoa. Potka mausteliemeen ja uuniin matalahkoon lämpöön. Muista välillä valella nesteellä. Yksinkertainen on kaunista. Tässä on kunnon ruokaa bissen kanssa nautittavaksi. Haudutettua, mureaa porsaan potkaa ja Laipn puikulasta lohkoperunat. Porsaan potka laitetaan siis nahkoineen päivineen. Nahkasta sen verran että se poistetaan lopuksi, mutta suojaa rasvaa ja lihaa paistamisen aikana. Sisältä tulee ylimureaa, helposti syötävää aitoa lihaa. Porsaan potka on helppo maustaa rub-mausteseoksella. Ei kun uuniin matalalle lämmölle pitkäksi aikaa. Valmistin todella helpon kaavan mukaan ja puikulaperunoista tei lohkoperunat kaveriksi. Kastikkeeksi lorautin lihan päälle lautaselle vielä BBQ-soossia. Ai että! Porsaan potka n. 2 kg ( Mallaspossu ) Vettä 4-5 dl Poppamies rub-maustetta 5 rkl  Kuivaa potka ja laita uunivuokaan. 

Mykyrokka, Mykykeitto perinneruokaa

Ylä-Savosta saatu perinneruokaresepti. Maksaa, munuaista ja verta. Haggis on skotlantilaisilla mutta Mykyrokka on meillä. Eikä kukaan sitä pois vie. Tämä oli yllättävän hyvä ja ruokaisa annos. Kannattaa kokeilla. Myky muuten tarkoittaa taikinanyytti. Perinneruokaresepti Ylä-Savosta. Mykyrokka tai Mykykeitto - herkullisella aterialla on monta nimeä. Lihaa esim. karjalanpaistia n. 1 kg Maksaa n. 150 g Munuaista n. 100 g Puruna 500 g lohkottuna Suolaa n. 2 tl Mustapippuria kokonaisia n. 5 - 10 kpl Mykytaikina Voita 125 g Sipuli 1 kpl Verta 0.5 l Suolaa Vehnäjauhoja n. 50 g Ohrajauhoja n. 650 g Ruskista liha ja laita kiehuvaan veteen. Ryöppää sisäelimet kahteen kertaan ja huuhtele.  Lisää lihan sekaan kiehumaan.  Pienennä lämpöä liedeltä ja hauduta noin 1. 5 tuntia. Sulata voi pannulla ja lisää pilkottu sipuli. Kuullota sipuli miedolla lämmöllä pehmeäksi. Vaivaa ohrajauhot ja jäähtynyt rasva-sipuliseos vähitellen veren joukkoon.  Huomaa että taikinan pitää o

Raikas limerisotto

Limerisotto on sellaisenaan hieno, raikas risotto. Suosittelen kokeilemaan lampaanlihan kanssa. Raikas limerisotto sopii esimerkiksi broileri- tai lammasruokien kanssa. Risottoriisiä n. 4 dl Kasvislientä n. 7 dl Valkosipulinkynsiä 3 kpl Sipuli 1 kpl Öljyä n. 1 rkl Lime 2 kpl Suolaa Mustapippuria Valkoviiniä 1 dl Minttua 1 pnt Yrtti tuorejuustoa ( n. 2 rkl ) #Valio Pilko valkosipulinkynnet ja sipuli.  Valmista kasvisliemi. Laita 1 kasvisliemikuutio, seitsemään desilitraan vettä.  Kaada öljy syvään kasariin ja kuumenna. Kuullota sipulit ja lisää noin 2 dl risottoriisiä sekä valkoviini.  Lisää loput riisit ja kasvisliemi ja keitä hiljalleen noin 15 minuuttia.  Kunnes kaikki riisit on "semikypsiä", lisää hieman nestettä ja tuorejuusto.  Raasta limenkuoret ja purista riisin joukkoon yhden limenmehu sekaan.  Pilko minttu aivan pieneksi.  Sekoita kunnolla ja mausta suolalla ja pippurilla.  Nosta risotto lautaselle ja ripottele limen kuorta pääl