Siirry pääsisältöön

Cheddarjuustoinen lasagne

Lasagne tarvitsee jauhelihaa, kunnollista tomaatti- ja juustokastiketta.
Uuniin ja noin tunnin päästä on ruokaisa pastaruoka valmis.
Juustokastikeen valmistamiseen on monella eri tyylilajia mutta kuitenkin lopputulos on se tärkein.

Aidosta kotimaisesta, Jukolan Juuston cheddarjuustosta saat maukkaan juustoisen lasagnen.

Pintaan chilicheddaria ja kastikkeeseen aitoa, alkuperäistä ja paljon. Hieno ja vahvahko maku jo itsessään.

Lasagne ja Jukolan Juuston aito cheddar on kova yhdistelmä.

Jauhelihaa 400 g
Sipuli 1 kpl
Mutti tomaattikastiketta 1 tlk
Vettä n. 1 dl
Suolaa
Mustapippuria
Chilijauhetta
Lasagnelevyjä
Oliiviöljyä paistamiseen
Maitoa 1 l
Cheddar raastetta (Jukolan Juusto) 5 dl
Vehnäjauhoja 2 rkl
Voita 2 rkl
Muskottijauhetta 0.5 tl
Pinnalle Jukolan Juusto chili-cheddarjuustoa

Pilko sipuli aivan pienenksi ja kuullota hetki oliiviöljyn kanssa pannulla. Lisää sekaan jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää myös tomaattikastike ja vesi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Juustokastike.

Raasta cheddarjuusto. Laita kattilaan vehnäjauhot ja voi. Sekoita kunnolla jatkuvasti ja lisää maitoa, edelleen sekoittaen. Kun kaikki maito on kattilassa ja kiehahtaa, lisää raastettu cheddar sekaan. Sekoita ja mausta muskotilla. Maistele ja maista tarvittaessa suolalla.
Lasagne vuokaan.

Voitele uunivuoka. Kaada pohjalle hieman juustokastiketta. Lado lasagnelevyt limittäin. Lisää tomaattikastike ja jauheliha, juustokastiketta ja jälleen levyt. Jätä päälimmäiseen kerrokseen hieman juustokastiketta. Raasta chilicheddarjuustoa noin 150 g pinnalle. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Vuoraa lasagne foliolla ja anna kasaantua noin 20 minuuttia.

Kommentit

Kiinnostavimmat

Kalakukon lämmitys

Aito savolainen perinneruoka - ja -herkku kalakukko. Kalakukko on suomalainen perinneruoka joka on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Kunnolliseen alkuperäiseen kalakukkoon kuuluu kala, yleisemmin muikku tai ahven ja porsaan kylkeä sekä ruistaikinasta kuori. Oikein lämmitettynä kalakukko on sopivan mehevää, kunnon perinneruokaa. Alkuperäinen kalakukko valmistetaan leivinuunissa. Kalakukko tai muikkukukko voidaan syödä myös kylmänä, mutta parasta se on kunnollisen voi nokareen kanssa sekä iso lasi kylmää maitoa. Kalakukon avaamiseen on erinäisiä mielipiteitä - joko avataan kansi päältä ja riipastaan ruiskuorta ja sisustaa lautaselle. Tai sitten leikataan kuin limppua. Tässä erittäin hyvä ohje kalakukon lämmittämiseen. Laita uuni lämpiämään 175 asteiseksi.  Kääri kalakukko kaksinkertaiseen folioon.  Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan.  Aseta kalakukko ensin pintapuoli alaspäin ja lämmitä 35-40 minuut...

Pulled Pork pasta

Helppo pastaruoka. Valmistuu nopeasti ja maistuu lihanystäville. Kaupasta saa valmiiksi pulled pork-lihaa kätevässä pakkauksessa tai käytä loput, mikäli olet itse valmistanut. Pulled pork, nyhtöpossu, nyhtöliha , revitty porsaanliha, ylikypsä porsaanliha. Aina sanotaan että sillä rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin on tälläkin pasta-aterialla - Pasta pulled pork. Tagliatelle tai vastaavaa pastaa 400 g Pulled pork-lihaa n. 300 g Valkosipulia 4 kynttä Parmesanjuustoa raastettua Korianteria 1 kourallinen Öljyä Mustapippuria Keitä pasta, runsaalla suolalla maustetussa vedessä, melkein kypsäksi.  Kuori ja pilko valkosipulit ja kuullota hetki öljyn kanssa pannulla muutama minuutti.  Lisää liha ja mikäli sinulla on jäänyt kastiketta niin lisää hieman sekaan. Jos käytät ns. marketista ostettua lihaa niin pakkauksesta löytyy. Nosta kattilasta keitinvettä n. 1 - 2 dl sekaan.  Hauduta hetki. Kaada pastan vesi pois lävikön kautta.  Lisää pulled pork-l...

Savulohisalaatti - riisi-savulohisalaatti

Savulohisalaatti on jokseenkin "retroa" syötävää. Sitä löytyi muinoin aina isoimmissa juhlissa. Oli sitten hautajaiset tai häät. Syntymäpäiväjuhlissa aina löytyi juhlapöydässä. Aivan sama mitkä juhlat oli niin kun pöytä laitettiin koreaksi, siellä oli myös kulhollinen savulohisalaattia. Vai oliko? Riisiä, savulohta ja hyvä kastike. Savulohi-riisisalaatti on ruokaisa vaihtoehto vaikka kesän juhlapöytään. Niin kauas kun itse muistan niin oli. Se riisiin tehty salaatti on erittäin ruokaisa ja helppo valmistaa. Eihän juhlista saa päästää porukkaa pois nälkäisenä tai oli jälkipuheiden paikka Esson baarissa ja seurakuntatalolla. Eivät edes panostaneet sen vertaa.... En tiedä mikä "takauma" itselleni tuli - syntyi kuitenkin varsin maukas savulohisalaatti. Kaikkitietävä Mr. Google oli hetken henkilökohtaisena avustajanani ja kohtalaisen paljon tuli erilaisia riisi-savulohisalaatti tai savulohi-riisisalaattireseptejä eteen. Pienillä muutoksilla ja raaka-aineiden ...

Mykyrokka, Mykykeitto perinneruokaa

Ylä-Savosta saatu perinneruokaresepti. Maksaa, munuaista ja verta. Haggis on skotlantilaisilla mutta Mykyrokka on meillä. Eikä kukaan sitä pois vie. Tämä oli yllättävän hyvä ja ruokaisa annos. Kannattaa kokeilla. Myky muuten tarkoittaa taikinanyytti. Perinneruokaresepti Ylä-Savosta. Mykyrokka tai Mykykeitto - herkullisella aterialla on monta nimeä. Lihaa esim. karjalanpaistia n. 1 kg Maksaa n. 150 g Munuaista n. 100 g Puruna 500 g lohkottuna Suolaa n. 2 tl Mustapippuria kokonaisia n. 5 - 10 kpl Mykytaikina Voita 125 g Sipuli 1 kpl Verta 0.5 l Suolaa Vehnäjauhoja n. 50 g Ohrajauhoja n. 650 g Ruskista liha ja laita kiehuvaan veteen. Ryöppää sisäelimet kahteen kertaan ja huuhtele.  Lisää lihan sekaan kiehumaan.  Pienennä lämpöä liedeltä ja hauduta noin 1. 5 tuntia. Sulata voi pannulla ja lisää pilkottu sipuli. Kuullota sipuli miedolla lämmöllä pehmeäksi. Vaivaa ohrajauhot ja jäähtynyt rasva-sipuliseos vähitellen veren joukkoon.  Huomaa että ta...

Helpot lihapullat, lihapyörykät

Lihapullien kanssa voi tehdä vaikka kuinka monta eri "variaatioita". Mutta yksi varma ja helppo sekä nopea lihapullaresepti kannattaa muistaa. Todella suosittua maustamiseen oli ennen pussi rankalaista sipulikeittoa. Kunnollista jauhelihaa, pussi ranskalaista sipulikeittoa, muna ja vatkain. Siitä on helpot ja hyvät lihapullat tehty. Kulkee nimellä ranskalainen sipulikeitto ja maksaa noin 1 euron. Siinä on muuten periaatteessa kaikki mitä tarvitset. No tarvitset myös yhden kananmunan ja kunnollista jauhelihaa. Aina löytyy myös kaapista suolaa ja mustapippuria. Naudan jauhelihaa 700 g Kananmuna 1 kpl Ranskalainen sipulikeitto 1 pss Suolaa Mustapippuria     Ota jauheliha huoneenlämpöön noin 0.5 tuntia ennen kuin sekoitat sen vatkaimella.  Lisää sekaan ranskalaista sipulikeittoa 1 pussi ja kananmuna.  Lisää myös suolaa sekä mustapippuria myllystä.  Kuumenna uuni 175 asteeseen.  Kastele kädet kylmällä vedellä ja leivo pyöreitä lihapull...