Siirry pääsisältöön

Helppo Butter Chicken

Todella helppo butter chicken resepti.
Intialainen voikana on herkkua riisin kanssa nautittuna. Sopii todella hyvin pelkästään kasvistenkin kanssa. Salaattiin kannattaa myös kokeilla. Onnistuu myös hyvin broilerin fileesuikaleiden kanssa.

Butter Chicken eli intialainen voikana on mausteista ja erittäin hyvä, mehukas kanaruoka kun valmistat sen kunnollisesta broilerin- tai kanan rintafileestä.

Itse pidän että kunnolla, pehmeäksi hautunut, siivuihin leikattu broilerin rintaliha on parasta, mehukkainta.

Se aivan tavallinen voi kelpaa myös hyvin tähän. Kirkastetun voin eli gheen-ohje.
Kirkastettua voita saattaa löytyä myös valmiina lähikaupastasi.

Sipuli 1 kpl
Valkosipulinkynsiä 3 kpl
Inkivääritahnaa 3 tl
Garam masalaa 2 tl
Juustokuminaa eli jeeraa 1 tl
Chili, punainen 1 kpl
Kirkastettua voita - Ghee 100 g
Suolaa vajaa 1 tl
Sokeria 0,5 tl
Kookoskermaa 4 dl
Tomaattimurskaa 400 g

Mausta broilerin rintafileet, suolalla ja mustapippurilla. 
Paista pintaan väri pannulla. 
Siivuta sopivan kokoisiksi paloiksi.
Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. 
Kuumenna kirkastettu voi kasarissa. 
Lisää sipulit ja mausteet. Kuullota noin 5 minuuttia.
Lisää tomaattimurska ja kookoskerma. 
Kuumenna ja lisää broilerinpalat. 
Anna hautua/poreilla noin 8–10 minuuttia. 
Koristele tuoreella korianterilla.

Kommentit

Kiinnostavimmat

Kalakukon lämmitys

Aito savolainen perinneruoka - ja -herkku kalakukko. Kalakukko on suomalainen perinneruoka joka on rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Kunnolliseen alkuperäiseen kalakukkoon kuuluu kala, yleisemmin muikku tai ahven ja porsaan kylkeä sekä ruistaikinasta kuori. Oikein lämmitettynä kalakukko on sopivan mehevää, kunnon perinneruokaa. Alkuperäinen kalakukko valmistetaan leivinuunissa. Kalakukko tai muikkukukko voidaan syödä myös kylmänä, mutta parasta se on kunnollisen voi nokareen kanssa sekä iso lasi kylmää maitoa. Kalakukon avaamiseen on erinäisiä mielipiteitä - joko avataan kansi päältä ja riipastaan ruiskuorta ja sisustaa lautaselle. Tai sitten leikataan kuin limppua. Tässä erittäin hyvä ohje kalakukon lämmittämiseen. Laita uuni lämpiämään 175 asteiseksi.  Kääri kalakukko kaksinkertaiseen folioon.  Laita uunin alatasolle heti, kun laitat uunin kuumenemaan.  Aseta kalakukko ensin pintapuoli alaspäin ja lämmitä 35-40 minuut...

Savulohisalaatti - riisi-savulohisalaatti

Savulohisalaatti on jokseenkin "retroa" syötävää. Sitä löytyi muinoin aina isoimmissa juhlissa. Oli sitten hautajaiset tai häät. Syntymäpäiväjuhlissa aina löytyi juhlapöydässä. Aivan sama mitkä juhlat oli niin kun pöytä laitettiin koreaksi, siellä oli myös kulhollinen savulohisalaattia. Vai oliko? Riisiä, savulohta ja hyvä kastike. Savulohi-riisisalaatti on ruokaisa vaihtoehto vaikka kesän juhlapöytään. Niin kauas kun itse muistan niin oli. Se riisiin tehty salaatti on erittäin ruokaisa ja helppo valmistaa. Eihän juhlista saa päästää porukkaa pois nälkäisenä tai oli jälkipuheiden paikka Esson baarissa ja seurakuntatalolla. Eivät edes panostaneet sen vertaa.... En tiedä mikä "takauma" itselleni tuli - syntyi kuitenkin varsin maukas savulohisalaatti. Kaikkitietävä Mr. Google oli hetken henkilökohtaisena avustajanani ja kohtalaisen paljon tuli erilaisia riisi-savulohisalaatti tai savulohi-riisisalaattireseptejä eteen. Pienillä muutoksilla ja raaka-aineiden ...

Pulled Pork pasta

Helppo pastaruoka. Valmistuu nopeasti ja maistuu lihanystäville. Kaupasta saa valmiiksi pulled pork-lihaa kätevässä pakkauksessa tai käytä loput, mikäli olet itse valmistanut. Pulled pork, nyhtöpossu, nyhtöliha , revitty porsaanliha, ylikypsä porsaanliha. Aina sanotaan että sillä rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin on tälläkin pasta-aterialla - Pasta pulled pork. Tagliatelle tai vastaavaa pastaa 400 g Pulled pork-lihaa n. 300 g Valkosipulia 4 kynttä Parmesanjuustoa raastettua Korianteria 1 kourallinen Öljyä Mustapippuria Keitä pasta, runsaalla suolalla maustetussa vedessä, melkein kypsäksi.  Kuori ja pilko valkosipulit ja kuullota hetki öljyn kanssa pannulla muutama minuutti.  Lisää liha ja mikäli sinulla on jäänyt kastiketta niin lisää hieman sekaan. Jos käytät ns. marketista ostettua lihaa niin pakkauksesta löytyy. Nosta kattilasta keitinvettä n. 1 - 2 dl sekaan.  Hauduta hetki. Kaada pastan vesi pois lävikön kautta.  Lisää pulled pork-l...

Mykyrokka, Mykykeitto perinneruokaa

Ylä-Savosta saatu perinneruokaresepti. Maksaa, munuaista ja verta. Haggis on skotlantilaisilla mutta Mykyrokka on meillä. Eikä kukaan sitä pois vie. Tämä oli yllättävän hyvä ja ruokaisa annos. Kannattaa kokeilla. Myky muuten tarkoittaa taikinanyytti. Perinneruokaresepti Ylä-Savosta. Mykyrokka tai Mykykeitto - herkullisella aterialla on monta nimeä. Lihaa esim. karjalanpaistia n. 1 kg Maksaa n. 150 g Munuaista n. 100 g Puruna 500 g lohkottuna Suolaa n. 2 tl Mustapippuria kokonaisia n. 5 - 10 kpl Mykytaikina Voita 125 g Sipuli 1 kpl Verta 0.5 l Suolaa Vehnäjauhoja n. 50 g Ohrajauhoja n. 650 g Ruskista liha ja laita kiehuvaan veteen. Ryöppää sisäelimet kahteen kertaan ja huuhtele.  Lisää lihan sekaan kiehumaan.  Pienennä lämpöä liedeltä ja hauduta noin 1. 5 tuntia. Sulata voi pannulla ja lisää pilkottu sipuli. Kuullota sipuli miedolla lämmöllä pehmeäksi. Vaivaa ohrajauhot ja jäähtynyt rasva-sipuliseos vähitellen veren joukkoon.  Huomaa että ta...

Sitruunarisotto ja huikea nyhtölammas

Sitruunarisotto on raikas, kaunis risottoruoka. Sitruunarisotto sopii aivan sellaisenaan mutta kokeile kalaruokien tai lampaanlihan kanssa. onko se vaikea valmistaa - ei, se on yhtä helppo kuin muutkin risottoruoat. Noin 20 minuuttia, pienellä lämmöllä varovasti nostellen sekoittaen saat täydellisen, hieman valuvan risottoannoksen. Tällä ohjeella syö neljä henkilöä lisäkeruokana helposti. Kuvan laatu ei vastaa aterian laatua. Nyhtölammas ja sitruunarisotto. Huikea ateria helposti. Sitten vielä tuo lammas. Ei se lammas tai karitsa ole ainoastaan pääsiäisen ajan ruokaa. Tämä ateria maistuu milloin vain. Ai että mikä makujen harmonia "nyhtölampaan" ja sitruunarisoton kanssa keskenään. Katso helppo lammasresepti Kaikki äitini reseptit blogista. #sydän Risottoriisiä 3 dl Kasvislientä n. 9 dl (2 kasvisliemikuutiota) Salottisipulia 2 kpl (1 pieni sipuli) Valkosipulinkynsiä 3 kpl Öljyä Sitruuna 1 kpl Valkoviiniä 1 dl Kurkumaa n. 1 tl Suolaa Mustapippuria (kermaa)...